Pennut täyttivät maanantaina jo 5viikkoa ja edellisellä viikolla torstaina käytiinkin eläinlääkärireissu koko poppoolla😊Pennut olivat terveitä ja saivat mikrosirut sekä pentutarkastuksesta todistuksen. Aikuisväkeä muistettiin rokotuksilla ja eniten jännitetty cockerimuori (Yli 14v) olikin sydämeltään & keuhkoiltaan edelleen terve mummukka💖 Pentujen kaikki tulevat perheet ovat nyt käyneet pentuja katsomassa ja nyt on sitten varmaa että koko trio lähtee Helsinkiin, eli varmasti pennut tulevat näkemään toisiaan jatkossakin🤗Kaikki pennut lähtevät uusiin koteihin lauantaina 8.8 joka taitaakin olla ensimmäinen kerta, kun kaikki pennut lähtevät samana päivänä. Meillä oli myös viime viikonlopun vieraita, joten kyllä pennuille riitti syliä ja huomiota.

Pentujen rekisteröinti oli kyllä huippunopea, kun torstaina käytiin loppupäivästä eläinlääkärissä,niin perjantaina rekisteröinti oli valmis ja maanantaina olikin jo rekisteritodistukset meillä👌 Trion virallisia nimet ovat alla, elikkä hieman uskoa, toivoa ja rakkautta💖

SWEET ONE'S LITTLE BIT FAITH

SWEET ONE'S LITTLE BIT HOPE

SWEET ONE'S LITTLE BIT LOVE

Ps.kuva on eläinlääkärireissulta:)

 

Pennut täyttivät eilen jo 4vkoa. Katsoin että pennut ovat meillä enää 3viikonloppua😮. Paljon on taas tapahtunut kuluvan viikon aikana ja pennut ovat kehittyneet valtavasti. Kolmen päivän urakkana on ollut madottaa koko konkka ronkka joka päivä,joten matolääkettä on annettu yhteensä 24annosta:) Pennut alkavat vähitellen oppimaan käymään pissa-alustalla ja ruokailun alkeita opetellaan myös, joka yllättäen on ainakin vielä mennyt suht siististi. Toki pentuja on vain kolme,joten tietty aivan älytöntä sotkua (luultavasti) ei ole tulossakaan. Torstaina sitten suuntaamme koko konkkaronkka eläinlääkäriin, ainut mikä jännittää on mitä lääkäri sanoo lauman vanhimman 14v3kk kunnosta, toivottavasti kaikki on kunnossa mummilla sekä tietysti koko poppoolla🤞Pennuille on jo viralliset nimet keksitttynä, jotka laittelen sitten seuraavassa postauksessa. Tänään meillä kävikin jo blueroan tytön tuleva perhe mutistelemassa pentuja, toki aikuisväki otti osansa huomiosta,etenkin Jade mamma:)Ensi maanantaina onkin tulossa sitten mustan tytön ja blueroan pojan tulevat perheet käymään.🥰

 

 

Viime postauksen jälkeen pennuilla aukesi silmät heti seuraavana päivänä. Pennut ovat alkaneet myös reagoida ääniin sekä istua ja liikkua enemmän. Muutto isompaan aitaukseen oli eilen, kun alkoivat tulla pentulaatikossa yli:) Muuttajat olivatkin väsynyttä porukkaa ja nukkuivat laatikossa vielä parit unet, josta unikeot piti sitten nukkuvana nostaa uuteen kotipesään. Nyt on sitten tilaa temmeltää, eikä kasvattamamman tarvitse jännitellä mistä pupsit löytyy😃

Nimiä on jo hieman mietitty sekä pentutarkastusaikaa myös pähkitty. Valitettavasti koronatilanteen takia eläinlääkäri ei tee nyt kotikäyntejä ja tottakai nyt myös aikuisväki tarvitsee myös rokotukset, niin on kyllä aikamoinen reissu tiedossa koko väen kanssa🙊 Joskos eläinlääkäri heltyisi ja itse pääsisi edes lauman vanhuksen 14.5v  mukaan vastaanotolle🤞

Tällä viikolla pennut saavatkin aloitella jo hieman kiinteää ruokaa, eli aikamoista sotkua tiedossa😁

Pennut täyttivät tänään jo 2viikkoa😘 Viime viikolla sain vihdoin päätettyä murusille uudet kodit ja ilmoitettua iloiset uutiset kolmelle perheelle.  Ollaanpa saatu jo sovittua milloin perheet tulevat katsomaan uusia perheenjäseniään. Iloisista uutisista sitten ikävämpi asia oli ilmoittaa perheille joille ei pentua tästä pentueesta tullut. Pennuille oli niin paljon ihania koteja tarjolla,joihin olisin enemmän kuin mielelläni pennun antanut,mutta koska pentuja oli vain kolme jäi moni vaille omaa cockerinpentua. Toivottavasti nämäkin perheet löytävät pian oman pennun. Meillä seuraavat pennut ovat suunnitteilla tälle syksylle ja/tai ensi keväälle.

Sitten pentuihin:) Pennut ovat kasvaneet aivan huimasti ja puntari näyttää isoimmalle pennulle jo yli 700g😀Pennut alkavat nousta jo jaloilleen ja laatikosta alkaa kuulua jo pieniä koiramaisia ääniä sekä aivan mieletön maidon lupsutus.Pienimmällä tytöllä näyttäisi silmät avautuvan ensimmäisenä. 

 

 

Viikko on mennyt todella nopeasti. Suruakin on viikkoon mahtunut,kun pienin blueroan tyttö kuoli tiistai aamuna😥 Loppu trio voi oikein hyvin ja erittäin pulleasti. Mamma on loistokunnossa ja maitoa riittää yllinkyllin kolmikon tarpesiin.

Sitten vastaus paljon odotettuun kysymykseen, että joko olen pennuille valinnut kodit,niin rehellisesti sanottuna en ole vielä ehtinyt yhtään pähkäillä. Tulevalla viikolla olisi tarkoitus alkaa asiaa pohtimaan ja olla yhteyksissä kiinnostuneisiin. Tosiasiahan on että pentuja on 3 joten valitettavasti kovin moneen perheeseen ei pentuja ole. Seuraavat pennut meillä on suunnitteilla joko tälle syksylle tai viimeistään ensi keväälle/kesälle

Pikku hiljaa olisi myös pohdittava sankareille virallisia nimiä sekä sovittava sirutus ja pentutarkastuspäivää sekä tarkistettava aikuisten koiruleiden rokotukset tarvitsevatko ne samalla.Pentupaketteihinkin jo tilattu ensimmäisiä tarvikkeita:)

Luovutuksesta vielä että pennut luovutan perjantaista 7.8 lähtien

Muutama kuva lisää Pennut sivulla:)